lauantai 24. joulukuuta 2016
perjantai 23. joulukuuta 2016
Kuvia
maanantai 12. joulukuuta 2016
Syksy on jo joku aika sitte laitettu pakettiin. Koirien osalta hirvihommat meni hienosti ja molemmille koirille saatiin kaatoja. Lunta täällä on jo niin paljon, ettei koiria enää tohi irti piettää. Ens vuonna Romeo siirtyykin jo toiselle vuosikymmenelle, hurjaa.
Vähän kuvia mummolassa olevista pystykorvista. Jeri noin 1 v ja Hilla 10 v.
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Hirvenpyyntiä
Hirvenpyynti alkaa olla aika hyvällä mallilla, muutama lupa enää jäljellä. Molemmilla koirilla syksy on mennyt pääosin hyvin, tietysti niitä huonompiakin päiviä on ollut. Ruusan pennuistakin on kuulunut pelkkää hyvää, kaatoja ei ilmeisesti vielä ole, mutta hirvikosketuksia kyllä löytyy.
Muutama kuva vielä edellisen viikon ajalta
| Rokka |
keskiviikko 5. lokakuuta 2016
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
Pennut jo puoli vuotta
Ruusan ja Röllin pennuille tuli tosiaan 15.päivä puoli vuotta täyteen! Hyvin lupaavilta vaikuttavat, muutamilla jopa jo jonkinlaisia hirvihaukkuja alla.
Lauantaina käytiin Elmo-cup:n II osakilpailussa, mikä oli samalla myös Karhunkaatajan kennelin mestaruuskoe. Tällä kertaa omat koirat jäivät kotiin ja oltiin ihan tuomarin roolissa. Hirviä löytyi hyvin, melkein jokaisesta maastosta, muutenkin oli hyvin onnistunut päivä.
Kuvissa Rokka 6 kk
maanantai 5. syyskuuta 2016
Elmo-cup I
No niin, nyt on taas omat kokeet saatu pietettyä. Kuusi koiraa saatiin paikalle, kolme karhukoiraa, kaksi jämptiä ja sitten Ruusa edustamaan harmaita. Kokeen tarkemmat tulokset löytyy esimerkiksi Poston Erä ry:n sivuilta.
Ruusan kohdalla koe ei tosiaan mennyt putkeen. Hakemaan 7:30 ja löytöhaukku alkoi 8:15. 90 min jälkeen tuomari porukka antamaan ensimmäistä karkkoa ja haukusta löytyikin loukkaantunut poro. Koira ei onneksi koskenut poroon, ainoastaan haukkui sitä hyvän matkan päästä. Siitä sitten koira kiinni ja paikan vaihto, mutta eihän siitä enää mitään tullut, joten Ruusa harmillisesti hakupisteille HIRV0 14 pisteellä.
Kaikissa muissa maastoissa oli hirvihavaintoja ja kolme ykköstä saatiinkiin aikaan. Itse olin tuomarina muutaman vuoden ikäiselle karhukoiranartulle ja pelikaveriksi valikoitui yksinäinen vasa. Koira pelasi hienosti ja löytöä lukuunottamatta meillä oli varsin onnistunut päivä. Löytö tosiaan tapahtui muutaman sadan metrin päästä, minkä vuoksi pisteet jäivät 87 p, Mutta hieno ykköstulos siitä huolimatta!
17.päivä on Elmo-cup:n toinen osakilpailu. Ruusan kanssa olisi tarkoitus lähteä vielä sinne kokeilemaan viimeistä ykköstä. Koirassa ei pitäisi olla vikaa, eilen ei vain oikeen tuurit olleet kohillaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

