Tälleen lyhyesti ja ytimekkäästi ajattelin nyt myös itseni täällä esitellä. Eli olen 23-vuotias (-94) tyttö Lapista. Kotoisin olen Sodankylän Petkulasta ja lukion olen käynyt myös Sodankylässä. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2013 ja samaisena syksynä aloitin metsätalousinsinööri opiskelut Lapin ammattikorkeakoulussa Rovaniemellä.
Metsästyskortin kävin 11 vuotiaana ja hirvikokeen ammuin 12 vuotiaana (-07). Ensimmäisen hirven ammuin syksyllä 2009 ja yhteensä nuita on tullut kolme ammuttua, kaikki Romeolle.
13 vuotiaana (-08) kävin hirvenhaukkupalkintotuomarikurssin ja siitä vuoden päästä talvella (2010), minulle myönnettiin palkintotuomarikortti. Pari kertaa syksyssä tulee käytyä tuomaroimassa kokeissa ja mielelläni tuomarihommiin lähdenkin, mikäli vain aika sallii.
Näyttelyissä olen ensimmäisen kerran käyttänyt koiraa 2006 (spn Kitron Nipsu). Romeon kanssa on sittemmin käyty välillä suht ahkerastikin näyttelyissä, mutta Romeon tullessa valioksi käytin lähinnä vain tuttujen koiria kehässä. Paitsi tietty herran pitää päästä ainakin kerran vuodessa kiertämään kehää;)
Olen SHHJ:n sekä Suomen Kennelliiton jäsen. Keväällä 2014 olen käynyt kehätoimitsijakurssin, ja tätä nykyä pätevä kehätoimitsija, sekä 2015 käynyt koetoimitsija 1- kurssin ja pätevä koetoimitsija myös hirvenhaukkukokeiden osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti