sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pello rn

15. helmikuuta oli siis Pellon ryhmänäyttely ja Ruusan olin sinne ilmottanu debytoimaan näyttelykehät. Pari kertaa ennen tuota näyttelyä käytiin näyttelyharjotuksissa, jotta Ruusaki pääs näkemään muitaki koiria Romeon lisäksi. Perjantaina lähdin Ruusan kans Rovaniemelle, jossa oltiin yö ja lauantaiaamuna puoli kahdeksan aikaan lähettiin sitten ajamaan kohti Pelloa. Näyttelypaikalla Ruusa käyttäytyi aluksi niinkuin olettaa saattaa, eli haukkui ja hyppi ja veti joka suuntaan. Liukas ja jäinen maa ei ollu hyvä yhistelmä tuon kans.. Kehän laidalle ahtauduttiin vähän ennen kehän alkua. Tuomarina oli norjalainen Vigdis Nymark, josta ei alunperin ollut oikeastaan yhtään mitään tietoa. Uroksista pari junioria sai ERI:n, mutta ei SA:ta, avoimenluokan uros oli ainoa, joka sai SA:n. Muuten urosten tulokset oli 4xERI, 3xEH, H, T ja HYL. Ei oikeestaan ollu mitään sen kummempia tavoitteita näyttelyn suhteen, EH oli semmonen realistinen, sopiva tavoite. Ja varsinkin suhteellisen tiukan uroskehän jälkeen, tuo tavoite vaikutti tosi hyvältä.
Ruusan lisäksi juniorikehässä oli kaks Tunturijärven koiraa ja Ruusa siis ensimmäisenä kehässä. Tuomari katsoi ekaksi kaikilta hampaat ja (ylläri!) Ruusa näytti ne tosi hyvin! Tuota ressasin kaks viikkoa, mutta näköjään edellispäivän harjottelu oli tuottanu tulosta. Sitten kierrettiin ympyrä ja tuomari mittasi kaikki, Ruusa on nyt näköjään keskikokoa pienempi, noh mikä jottei. Tuomari katsoi tarkasti liikkeitä ja Ruusa liikkui ja seisoi niin reippaasti ja nätisti! Kyllä tuon koiran kans passaa käyä näyttelyissä useamminki. Arvostelustahan en mitään ymmärtäny, joten oli ihan mieletöntä kun kehätoimitsija nosti punaisen lätkän ylös. SIIS mitä?! Kaikkea olin miettinyt hylätyn ja erittäinhyvän väliltä. Toinenkin junioriluokan koira sai ERI:n ja kilpailuluokassa Ruusa oli ykkönen ja sai SA:n. Nartuissa vasta viimeinen käyttöluokankoira sai SA:n, joten PN-kehässä oltiin kahdestaan, Ruusan jäädessä toiseksi etuliikkeitten vuoksi. 
Mutta aivan mieletön suoritus! Kyllä oli väsynyttä porukkaa kun kotia päästiin, mutta silti ei voi kun hymyillä. Tuo neiti osaa vissin olla nätistikin kun sitä vaaditaan:) Arvostelu on vapaasti suomennettu jotakuinki näin

"Erinomaista tyyppiä oleva näyttävä narttu. Feminiininen pää. Hieno ilme. Hyvä runko ikäisekseen. Hyvät takakulmaukset. Hyvä alalinja ikäisekseen. Tyydyttävät etukulmaukset. Hyvä luonne ja oikea purenta. Tehokas liike. 47 cm" 


Tuloksena siis ERI, JUK1, SA, PN2, VARASERT. 
Kuvia ei ole valitettavasti, kun itse toimin "kameramiehenä", mutta samannäköinen tuo tyttö on kuin kuukausi sittenki. Ilmoitin Rovaniemelle päänäyttelyyn sekä Ruusan että myös Romeonkin ja Ruusa on nyt myös ilmoitettu Kemijärven ryhmänäyttelyyn, sitten luultavasti neiti pudottaa karvat pois ja voidaan keskittyä kaikkeen muuhun. 


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ruusa 1 vuotta!



 Ruusa täyttää tänään jo vuoden. Mihin se aika on menny? Tähän hätään ei ollut mahdollista ottaa neidistä yks vuotis kuvaa, joten aattelin vähän kaivella kansioita ja fiilistellä vanhemmilla kuvilla.