Joo eli tässä on nyt viikon päivät pyydetty hirviä enemmän ja hävemmän. Pakko "vähän" hehkuttaa tuota koiraa. Romeo on ollu ihan mielettömän huippu koko syksyn. Parina ensimmäisenä päivänä elokuun 20. päivän jälkeen koira oli vähän kesäterässä, mutta eipä tule sen jälkeen mieleen päivää etteikö Romeo olis löytäny hirveä. Ehottomasti Romeon tähän astisista syksyistä paras.
Alotuspäivänä aamusta oli emä+2 vasaa haukussa ja sen jälkeen 3+4 piikkinen uros, mikä lopulta päästiin kaatamaan. Viikolla Romeolla oli hyviä haukkuja, varsinkin perjantaina, jolloin koira työskenteli ainakin kolmilla eri hirvillä. Sunnuntaina Romeolle sitten hyvään haukkuun vasa.
Ruusa jätettiin suosiolla alotuspäivänä kotiin, mutta seuraavana päivänä koira haukkui todella hyvin, mutta ei kaatoa. Seuraavana lauantaina Ruusalla taas ihan huippua työskentelyä, haukkutiheyskin oli lähemmäs 130. Mutta vähän epäonneakin oli mukana, eli ei edelleenkään kaatoa.
Koirat on kyllä pelanneet koko syksyn tosi hyvin, eli koirissa ei ole ainakaan vikaa, mutta ehkä vika löytyy haukulle menijöissä;) Syksyn tavoitteena olisi vielä saada Ruusalle ensimmäinen hirvi hyvään haukkuun.