maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen vuorokausi pentujen kanssa meni suhteellisen hyvin, mutta sitten Ruusan vointi alokoi huonontua. Ruusan takapää oli kipeä ja koiran oli vaikea pysyä pystyssä eikä siltä tullut riittävästi maitoa. Käytettiin koiria eläinlääkärillä, missä Ruusalle annettiin kalkkia ja toinen piikki maidon eritystä varten. Pennuille alettiin syöttämään korviketta ja punnituksessa pentujen paino oli noin 300 g. 



Torstai-perjantai välisenä yönä yksi tyttöpentu menehtyi, eikä Ruusankaan tilanne parantunut yön aikana ja sillä oli selvästi kipuja. Kuumetta Ruusalla ei ollut ja se söi ja joi normaalisti koko ajan. Painot alkoi olla kaikilla alle 300 g. Perjantai-iltana lähettiin viemään Ruusa ja pennut Pyhätunturille Tunturijärven kenneliin. Siellä pennut pääsivät sijaisemo Jiiällän Surinan hoiviin. Surinalla oli itsellä 5 viikon vanhat pennut, ja se otti Ruusan lapsukaiset hienosti vastaan.


Lauantaiaamuna pentujen painot olivat lähteneet hienosti nousuun ja Ruusankin vointi näytti paremmalta. Lähettiin kuitenkin käyttämään Ruusaa Savukoskella eläinlääkärillä. Siellä koira ultrattiin ja ultrassa näkyikin jotain epämääräistä, joten koira joutuikin samantien leikkauspöydälle. Leikkauksessa kävi ilmi, että kohtuun oli jäänyt pari istukkaa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi poistaa kohtu kokonaan. Leikkaus meni hyvin ja katsottiin parhaimmaksi, että Ruusa lähtee kotiin Petkulaan toipumaan. Mukaan sille lähti neljä pentua, mutta kolme jätettiin vielä Surinalle hoitoon. Ruusalla ja pennuilla meni yö hyvin, maitoa alkoi tulla normaaliin tapaan ja pentujen painotkin nousivat reilusti.


Sunnuntaina tuotiin loputkin kolme pentua kotiin ja nyt on taas koko perhe koossa. Vähän Ruusalla on vielä leikkauksen jälkeisiä kipuja, mutta pennut ja koira ovat koko ajan valvovan silmän alla. Päivä kerrallaan, mutta kyllä nyt ollaan jo paljon parempaan päin.


Pentujen ensimmäinen viikko on ollut raskas vähän kaikille, paljon valvottuja öitä ja satoja kilometrejä autolla, mutta pääasia, että apu löytyi ajoissa ja Ruusa lapsineen on hengissä. Iso Kiitos kaikille, jotka on tässä viikon aikana ollut tukena ja apuna, ennen kaikkea Tarja ja Markku Kalliolle (sekä tietysti Surinalle) ja eläinlääkäri Hanna Nurmelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti