maanantai 6. toukokuuta 2013

Kevään kuulumisia

Meillä on mennyt hienosti tämä kuukausi Ruusan kans. Päivät se viettää lähinnä pihalla irti tai Romeon häkissä. Kaverit tulee tosi hyvin juttuu, vaikka kyllä välillä tuolla isommalla piskillä menee hermot tuon riiviön kans, mutta se kuuluu asiaan. Edellisellä viikolla Ruusa sai matolääkkeet ja lapsi painoi noin 6600 g. Tämän viikon projekti olis saada ensimmäiset rokotukset. 


Ruusan kans ollaan opeteltu hihnassa oloa ja kyllä alkaa sekin pikkuhiljaa sujua. Pihalla reviiri laajenee koko ajan, että ei enää kovin pitkäksi aikaa kehtaa jättää pentua pihalle valvomatta. Vauvalla on käynyt myös vieraita ja reippaasti, ujostelematta se on kaikki ottanut vastaan. 

Ruusalla on vielä vähän hakusessa, miten niitä kavereita saadaan. (Lähteenpihan Opi)

Romeon kans ollaan alotettu pyöräily ja ilmotin mie sen muka näyttelyihinki. Pitäähän se tällekin vuodelle käydä pyörähtämässä tuon koiran kans kehässä ja kun lähi näyttely Sodankylässä, niin sinne siis. Vähän Romeo kyllä meinaa olla tuhdissa kunnossa, mutta parin viikon dietti kenties auttaa. 


Itsehän olen tälle vuodelle käynyt jo pariin kertaan näyttelyissä, Tervolassa ja Pellossa. Molemmissa näyttelyissä kävin kehässä karjalankarhukoirien, Mojen (Vuottajan Moje) ja Routan (Kohmarovan Natalia) kanssa. Mojelle molemmista näyttelyistä EH, löysyyden vuoksi. Routa puolestaan yllätti ainakin minut täysin. Neitihän viime vuonna Kemijärvellä nappasi ekasta näyttelystään sertin ja ropin, mutta sen jälkeen ei olla missään käyty. Karvakin oli ihan kesäkunnossa, mutta niin vain sekä E. Nummijärvi että M. Talvitie tykkäsi Routasta niin paljon, että neidistä tuli MVA kolmella näyttelyllä! Ja kaikista näyttelyistä vielä Roppi sekä Tervolan ryhmänäyttelystä RYP3. Tuommosen koiran kans on ilo käydä kehässä, mutta seuraava näyttely tuleekin olemaan varmaan jokin erikoisnäyttely? 

Moje Pellossa KÄY EH

Routa Pellossa KÄY ERI1 SA PN1 SERT ROP MVA




Ruusa 12 viikkoa, koskakohan neidin korvat nousee?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti