sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kuulimisia ja erikoisnäyttelyä

Nyt ei olekaan tullut kirjoitettua pitkään aikaan, mutta osasyynä on se että meidän koirilla ei yksinkertaisesti ole tapahtunut yhtään mitään moneen kuukauteen. Koirat on eläny tavallista kotikoiran elämää. Romeolla olen harjoitellut tuota kameran käyttöä ja muutaman kuvan laitankin tänne. Itse olen myös käynyt parissakin näyttelyssä tässä parin kuukauden sisällä, ilman omaa koiraa tietty.

Kävin siis perinteisesti Tornion ryhmänäyttelyssä 25. helmikuuta, vaikkakin kuten olen jo aiemmin sanonut, ilman omaa koiraa. Lähinnä kaverin avuksi lähdin ja samalla vähän katteleen koiria. Meillä oli siis mukana harmaa, pystis ja jämtti, tyttöjä kaikki. Pääsin itse pyörähtämään kehässä harmaan kanssa ja neiti esiintyikin oikein hienosti. Tarkalleen en muista mikä koirassa oli "vikana" mutta tuloksena oli AVO EH AVK 2. Eli ei se hullummiin mennyt. Koko päivähän meillä meni siellä, sillä harmaat olivat ensimmäisenä kehässä ja pystykorvat viimeisenä, mutta kiva päivä oli ja tapansa mukaan Torniossa oli _kylmä_. Jämtti ja pystykorva olivat molemmat Hyviä, joten ihan loppuun asti ei tarttenu jäähä. 



Maaliskuussa olin sitten Kemijärvellä ryhmänäyttelyssä -perinteisesti. Ja tässä noudatettiinkin kunnolla perinteitä eli ilman omaa koiraa. Ties kuinka monena vuonna olen kys. näyttelyssä ollut eikä koskaan ole oma koira ollut mukana. Tänä vuonnahan oli tarkoitus Romeo ilmoittaa, mutta tulin siihen tulokseen, että mitä turhia kun koira on MVA niin tuommoinen pikkunäyttely on vaan "rahan tuhlausta". Minun piti kuitenkin mennä näyttelyyn esittämään kahta karhukoiraa. Viikko ennen näyttelyitä tuli toinen näistä koirista meille "hoitoon", että voisin vähän harjoitella koiran kanssa. Routa oli siis 13 kk vanha ensikertalainen. Sunnuntaipäivä juostiin pihalla ympyrää ja neiti oppi kaikki niin hienosti. Maanantaina lähdettiin käymään Sodankylässä näyttelyharjoituksissa, missä kaikki oli pikkutyvärelle niin uutta ja ihmeellistä, että hiljaa ei voinut olla.Tämän samaisen kaverin kanssa lähdettiin kys. näyttelyyn tällä kertaa mukana vain yksi pystykorvauros. 







Näyttelypaikalla päästiin sitte tämän toisen koiran, Mojen, kanssa virkistämään muistia, että mitä siellä kehässä tehtiinkään. Olin siis tämän saman koiran kanssa vuosi sitten Sodankylän ryhmänäyttelyssä ja nyt olisi koiran toisen näyttelyn vuoro. Kehässä oltiin muutaman muun NUOren uroksen kanssa ja vähän oli kaverilla päässy unohtumaan, että miten ollaan hienosti kehässä. Saatto vähän enempi kiinnostaa muut koirat kun minä, mutta kyllä se loppujen lopuksi meni ihan hyvinki. Tuloksena oli NUO EH, NUK 2. Poitsulla oli kuulemma vähän pehmyt selkä vielä, joten nyt antaa kaverin kasvaa ja kehittyä. Katteellaan sitte vuoden päästä seuraavia kehiä. 


Routan kanssa mentiin sitte juniorikehään ja neiti esiinty niiin hienosti! Ois voinu kuvitella että koiran kanssa on harjoteltu enemmänki? Tyttöhän on vähän koon ylärajoilla, mutta Jari Fors tykkäs siitä silti sen verran että Routahan sai ERI:n SA:n kera. PN-kehässä oli neljä muuta narttua. Kauan tuomari jakso juoksuttaa ja seisottaa koiria, mutta niin vain tämä tyttö pesi kaikki ja SERTihän sieltä irtos. ROP-kehässä tuomari ylisti Routan liikkeitä -varsinkin takapotkuja. ...joten mehän saatiin punakeltanen ruusuke. Ei olis hienommin voinu alkaa tuon tyvären näyttelyura. Ryhmissäki pyörähettiin, mutta eihän siitä mitään tullu. Koira pelkäs sitä isoa hallia ja varsinki lattia oli ehkä pelottavinta ikinä. Mutta päivä oli niiiiin hieno ettei mitään rajaa:)







Eilen oltiin siis Torniossa SHHJ:n erikoisnäyttelyssä. Koiria oli ilmottautunu harmillisen vähän, vain 14 harmaata ja jämttejäkin vain 24. Romeolla karvanlähtö oli aikalailla pahimmillaan ja mietittiin kaks kertaa lähetäänkö, mutta pakkohan se oli lähteä kun oli _vain_ 280 km päässä erikoisnäyttely... 
Harmaista kukaan muu ei saanut SAta kuin Romeo, joten Romeo oli ROP. BIS-kehässä jäätiinkin kolmansiksi, mutta eipä me huonoille hävitty ;-) Jokatapauksessa reissu meni yliodotusten, vaikka vähän jäi harmittamaan harmaiden huono taso. Ehkä mennään ens talvena käymään etelämmässä erikoisnäyttelyssä tai sitten ei.. Nyt ainakin jäädään piiiiitkälle näyttelytauolle ja aletaan keskittymään syksyyn ja kuntoutumiseen, eli lähinnä pyöräilyyn. 

Romeon arvostelu 
" Rotutyyppi erinomainen. Keveystasteeltaann hyvä. Upeasti liikkuva kauniisti esitetty uros. Hyvin jalo, kaunis pää. Tummat silmät vähän takakiverät korvat. Purenta voisi leikata syvempää. Hyvä ylälinja. Häntä kiertyy hyvin, voisi lähteä tarmokkaammin eteen. Erittäin hyvät raajat. Hyvä karvapeite, kaunis väritys, voisi olla vähän kirkkaampi. Liikkuu poikkeuksellisen hyvin. Esitetään hyvin." Luonne 1
Tulos siis VAL ERI1, SA, PU1, ROP, BIS-3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti